Sinivuokkoniemeltä valkovuokkopolulle - Angon kevätretki 2023

Reippailua (kuva: Katja Lehtinen)

teksti: Timo Lampinen

Sieltä se tulee - Angon kevätretken keltainen bussi. Raumalla nykyään asuvina olemme sopineet, että hyppäämme kyytiin vasta Hyvinkäällä.

Ensimmäinen kohde on Silmäkenevan tunnetuin kivikautinen asuinpaikka eli Sinivuokkoniemi Riihimäen eteläpuolella. Sinivuokkoja ei nyt ole, koska tuolta kivikkoisuutensa vuoksi yllättäen asuinpaikaksi osoittautuneesta kohteesta on puut kaadettu. Maisema on kyllä edelleen hieno ja peltoaukeaman keskellä luikertaa Vantaanjoki. Arkeologi Jyri Saukkonen esittelee löytöjä, kaivauskuvia sekä kuvia, joissa hahmotetaan miltä paikalla saattoi muinoin näyttää. Järvi oli tässä lähes kymmenentuhatta vuotta ja asutusta sen rannoilla tuhansia vuosia. Osa asuinpaikasta oli jäänyt lähes metrin syvyyteen turpeen alle. Läheltä on löydetty myös leveä rautakautinen suksi. Sää on mitä parhain retkeä ajatellen, ei vielä liian kuumakaan.

Matka jatkuu Janakkalan kirkon hautausmaan yläparkkiin, jotta väki pääsee hautausmaan vessoille. Kysyn Jyriltä esitteleekö hän tien vieressä olevat kaksi rautakaudella paahdetun vainajan hautaa. Hän vastaa, että nyt ei mitenkään ehdi, enkä protestoi, sillä tuolla alueella olisi kohteita ja kerrottavaa koko päiväksi.

Mainintaa vaille jää siten myös Laurin torpparimuseo ja -muistomerkki sekä yhteiskunnan kehittymiseen vahvasti vaikuttaneiden herätysliikkeiden historiasta kertova kahvilarakennus, keskiaikainen kirkko, maininnat monista hautausmaalle päätyneistä eli esim. Aulangon luojasta eversti Hugo Standertskiöldistä sekä hänen sukukartanonsa ostaneesta vuorineuvos Ehrnroothista, jonka omaiset joutuivat tiettävästi vetoamaan Vanantaan kartanon omistajien ikiaikaiseen oikeuteen tulla haudatuksi tämän hautausmaan multiin sekä Tarinmaan taistelun muistomerkin kuusi vuotta sitten paljastaneen kommodorin mukaan hyvin todennäköisesti sotarikoksiin päättyneen Hämeenkyrön seudun punaisten vuorokauden kestäneestä puolustustaistelusta saksalaisia vastaan huhtikuussa 1918.

Maininnan saavat Laurin lähde, jonka luona pidettyjä markkinatapahtumia lieveilmiöineen paheksuttiin kirjallisten lähteiden mukaan kiivaasti jo ainakin 1700-luvulla, ennen lähdettä olevan talon edessä oleva pieni perunapelto, jolta on noussut jo runsaasti yli sadan vuoden ajan perunoiden lisäksi rautakauden artefakteja ja niiden katkelmia. Perunapelto kun sattuu olemaan rautakauden kalmisto. Myöhemmin kesällä kirkolta etelään johtavan tien varrella kasvaa paljon tummaa tulikukkaa, joka kertoo osaltaan alueen olleen suosittu asuinseutu jo rautakaudella.

Pysähdymme kivenheiton päähän Laurin lähteestä, 1980-luvun alussa palaneen Räikälän kievarin kivijalan viereen. Siinä heti vieressä etelän puolella on pieni nypylä, jossa on rautakautinen polttokenttäkalmisto ja siitä etelään kuppikivi, jota ei nyt ehditä katsomaan. Menemme katsomaan muutaman kymmenen metriä luoteeseen olevaa kuppikiveä, jonka vierellä on kelon rungon pätkä, johon on jätetty pitkähköt oksantyngät. Ei huono idea Janakkalan turismipäälliköltä, siis luomaan muinaistunnelmaa. Vieressä on röykkiö, joka voi olla uhriröykkiö. Jyri kertoo röykkiöihin liittyvistä määritysongelmista eli että Retulansaaressa on esimerkiksi röykkiö, jonka löytäjä oli esitellyt ensin uhriröykkiönä ja sittemmin ennemminkin moniperiodisena tunkiona, joka on saattanut olla toki uhriröykkiökin jossain vaiheessa.

Sitten hurautamme peräti 500 metriä länteen ja Räikälänjoen yli. Vasemmalle jää tie, joka johtaa muutaman sadan metrin päässä olevalle Suomen ensimmäisen kunnallisen kansakoulun eli 1861 aloittaneen Hamppulan koulun muistomerkille. Tulemme Hangastenmäen viereen. Tuo mäki todettiin alle kymmenen vuotta sitten yllättäen metallinetsintäharrastajien ansiosta 1200-1300 -lukujen vaihteessa käytössä olleeksi linnamäeksi, jossa on ollut valleja ja muutama rakennus ja ainakin sepän paja. Koillisessa noin 800 metrin päässä on Janakkalan kirkko ja lounassa yhden kilometrin päässä Hakoisten linnavuori, jonka tukilinna Hangastenmäki lienee ollutkin. Siis juuri ennen kuin vahvistuvan ruotsalaisjohtoisen valtakunnan provinsiaalinen tukikohta siirtyi Hakoisista nykyisen Hämeen linnan paikalle.

Hangastenmäellä käynnin jälkeen ajamme Linnatuulen huoltoasemalle syömään varsin hyvän buffeelounaan. Siellä seuraamme liittyy Hiisi-lehden päätoimittaja, Angon kunniajäsen Eero Siljander.

Vankan lähde (kuva: Timo Lampinen)

Vatsat täynnä jatkamme matkaa ja jätämme Linnanpään linnavuoren käymättä, koska aika ei riitä. Menemme katsomaan Vankan lähdettä, joka on 1960-luvulla rakennetun moottoritien vieressä, sen itäpuolella. Lähellä entistä mielisairaalan ja nykyistä ammattikorkeakoulun kampusta. Iso komea lähde, joka on nykyään melko vähävetinen ja samea. Ei enää pöllyä pohjasta selvästi havaittavasti kuten esim. Kiikun lähde Hollolassa tai uudessa testamentissa mainittu, ihmeitä tehnyt lähde. Jyri valistaa meitä, että uhrilähde on todennäköisesti harhaanjohtava termi, kyse on oikeastaan parantavan veden lähteestä, jolle on pitänyt antaa korvaukseksi jokin uhri, vaikka vain neula, kun sen vettä on otettu.

Sitten seuraa käynti Uhrikivenkadun uhrikivellä, jota on siirretty noin 100 metriä pohjoiseen autoliikkeen tieltä. Jyrillä on kuvia jopa kiven siirtämisestä. Paikka oli syrjäinen, ison peltoalueen laitaa vielä 1930-luvulla, nimeltään Kivikolun pelto. Toinen kivi, jossa oli muutama kuppi, on hävitetty. Tämä jäljellä oleva oli myös rajakivi. Osa kupeista aika isoja ja osin toisiinsa yhdistettyjä. Eeva-Liisa kertoo ehdotuksestaan, että muinaisjärjestöjen jäseneksi pääsemiksi pitäisi olla rituaali, että uhrikiven kuoppa täytetään sopivalla juomalla ja jäsenehdokkaan pitää ilman pilliä tuo juoma nauttia. Ehdotus on harkitsemisen arvoinen ainakin kahvipöytäkeskustelujen ja kuppikiviproblematiikan elävöittämiseksi. Todella varmaa syytä kuppien tekemiselle ei tiedetä. Uusimmassa Hiisi-lehdessä on aiheesta ja myös historiallisen ajan kuppikivistä kelpo juttu.

Sitten kirkkoon Hattulan Hurttalan kylään, ei siis kirkonkylään, mikä kertoo osaltaan, että asutushistoria juontaa vähintään rautakauden lopulle. Rakennus on 1400-luvun lopulta, luultavasti Sten Sturen valtionhoitaja-ajalta, jolloin Hämeen linnaa korotettiin tiilillä ja käytettiin samantapaista tekniikkaa. Kalkkimaalaukset ovat Stenin vaimon Ingeborgin (Ingeborg ehti leskenä muuten olla myös Hämeen linnan päällikkönä) veljenpojan, Hämeen linnan päällikön Åke Jöransson Tottin ja vaimonsa sponsoroimia noin 1513-1520 väliltä. Åke sponssasi maalausten tekoa koska uskoi parantuneensa syfiliksestä, josta parantuminen ei ehtinyt varmistua, koska Kristian II teloitutti hänet jo Tukholman verilöylyn spin-off -juttuna 1520.

Hattulan kirkko (kuva: Katja Lehtinen)

Ensin P. Ristin ja P. Annan eli P. Marian äidin suojelema kirkko kierrettiin myötäpäivään ja katseltiin esim. tiilinaamoja. Lienevät olleet rakentajien naamat malleina. Mystinen rakennusperusta pohjoispuolella lienee ollut sakastin perusta tiilikirkkoon, joka kuitenkin rakennettiin lopulta hieman etelämmäs.

Eero esitteli al secco -tekniikalla tehtyjä kalkkimaalauksia laajasti, mieleen jäivät nyt P. Helenasta kertova arkeologia-aiheinen sarjakuva, P. Kristoforus, jonka kuvan näkeminen suojelee pahalta äkkikuolemalta ja joka kantoi joen yli äärimmäisen painavan pienen lapsen sekä tietysti P. Kakyfulla, jonka kuva on sakastin ikkunanpielessä ja joka suojelee rotilta. Nyt ilmastonmuutoksen kärjistyessä voi tulla mieleen, että kuvaavatko maalaukset kirkon myötäpäivään kiertäen tosiaankin ihmiskunnan historiaa eli kiertokulkua elämän tai ainakin ihmisen synnystä lopulliseen tuhoon ja että moolokin kita tarinan lopussa ei olekaan symbolinen kuva miljardin vuoden päästä koittavasta auringon laajenemisesta vaan jo paljon aikaisemmasta ilmaston ihmistekoisen lämpenemisen tuottamasta katastrofista.
Minä sain privaattia huvia ja mahdollisuuden tieteen ja arkeologian harrastuksen tartuttamiseen jututtamalla juuri ennen lähtöä kirkon kesäopasta, joka ilmiintyi Parolan lukion tämän kevään ylioppilaaksi, kuten uumoilinkin. Minä itse selvisin samasta paikasta ylioppilaaksi vuonna 1975, mikä tuo oheisvahinkona mieleen että taidan olla jo itsekin aika muinainen. Tulemisensa tilassa oleva ylioppilas on aikeissa lähteä opiskelemaan matematiikkaa, mikä minua ilahdutti. Häntä toivoakseni kiinnosti kun fabuloin, että asehuoneen vieressä oleva Palanderin hautakivi on pystytetty vasta sata vuotta ao herran kuoleman jälkeen jälkeläistensä Palanderien/Suolahtien itsetunnon kohottamiseksi.

Toisaalta kyseisen herran jälkeläisjoukkoon kuuluu nykyään entistäkin ajankohtaisempi Pentti Linkola sekä mainio aate- ja oppihistorian emeritus Anto Leikola, jonka kirjoista mainitsin erityisen lukemisen väärteinä “Naurun biologiaa” ja Kätilösammakon arvoitus”. Pääsin besserwisseröimään myös siitä että Tomas Beurreuksen, joka on haudattu kirkkoon ja jonka hautajaisvaakuna on lounaisimman pilarin länsipuolella, isä oli Erik XIV:n ranskaislähtöinen yksityisopettaja, jonka Erik murhautti ehkä vahingossa Sture-murhien yhteydessä. Yllytin opasta siis historian roskatynnyrien ennakkoluulottomaan kaiveluun, koska sieltä löytyy kaikenlaista kiinnostavaa, myös näennäisesti tylsistä kivistä ja kuvista ja jotka liittyvät yleensä jollakin tavalla johonkin yleisempään.

Kirkosta ajoimme Mierolan Silta-Cafe´hen. Sielläkin kelpo kuppikivi. Tänne rantautuivat huhtikuun 1918 lopulla eteneviä valkoisia vesiteitse pakenevat punaiset, kun kuulivat, että saksalaiset olivat jo miehittäneet Hämeenlinnan. Siitä seurasi että pakolaiset lähtivät maitse Hauhon suuntaan ja polttivat turvakseen Mierolan puisen sillan. Seurauksena sisällissodan jälkeen paikalle rakennettiin Suomen ensimmäinen teräsbetonisilta, joka on päässyt P. Ristin kirkon ristisymbolin ohella Hattulan kunnan vaakunaan. Käytiin siis Hattulassa peräti vaakunakohteissa. Munkki maistui ja kahvikin.

Viimeinen kohde oli yksi Suomen kauneimmista kuppikivistä eli Viitahaan kuppikivi, joka on lähellä pientä keskiaikaista Vanajan kirkkoa sekä Pälsin 1930-luvulla kaivamaa Imatran voiman voimalan rautakautista polttokenttäkalmistoa. Jyri ohjasi meidät kivelle sellaista reittiä, jota en ole ennen käyttänyt vaan kahta muuta. Tämä uusi oli viehättävä valkovuokkopolku.

Angon kevätretkillä on perinteellisesti erinomainen sää, hyvät kohteet ja oppaat sekä mukavaa porukkaa. Olkoon näin hyvin pitkään jatkossakin!